Moni yritys miettii tällä hetkellä samaa kysymystä: kannattaako LinkedIniä käyttää markkinointiin?
Vastaus on useimmiten vahva kyllä. LinkedIn on viime vuosina muuttunut paljon, ja samalla sen merkitys yritysten näkyvyydelle on kasvanut. Yhä useampi yritys käyttää LinkedIniä näkyvyyden rakentamiseen, asiantuntijuuden esiin tuomiseen ja uusien asiakkuuksien löytämiseen.
Samalla yksi asia on muuttunut selvästi. LinkedInissä ihmiset/työntekijät näkyvät enemmän kuin yritykset ja yritystilit.
Miksi LinkedIn toimii yritysten markkinoinnissa
LinkedIn on tällä hetkellä yksi tehokkaimmista kanavista B2B-yrityksille. Syynä on se, että päätöksentekijät ovat siellä aktiivisia.
Yritykset voivat käyttää LinkedIniä esimerkiksi:
- asiantuntijuuden esiin tuomiseen
- uusien asiakkuuksien löytämiseen
- työnantajamielikuvan rakentamiseen
- verkostojen kasvattamiseen
Kun yritys jakaa näkemyksiä, kokemuksia ja ajatuksia omalta alaltaan, se alkaa erottua kilpailijoista.
Miksi henkilöprofiilit näkyvät enemmän kuin yrityssivut
LinkedInin algoritmi suosii keskustelua. Keskustelu syntyy usein ihmisten ympärille, ei logojen. Kun työntekijä kirjoittaa omista havainnoistaan tai kokemuksistaan työstä, julkaisu saa usein enemmän näkyvyyttä kuin yrityksen julkaisema sisältö.
Tämä johtuu kahdesta asiasta.
1) Ihmiset reagoivat helpommin ihmiseen kuin yritykseen.
2) Henkilöprofiileilla on usein laajemmat ja aktiivisemmat verkostot.
Tämän vuoksi moni yritys onkin alkanut rakentaa näkyvyyttä työntekijöidensä kautta.

Miten yritys saa näkyvyyttä LinkedInissä
Yrityksen LinkedIn-näkyvyys ei synny pelkästään yrityssivun kautta. Usein tärkein näkyvyys syntyy työntekijöiden kautta.
Hyvä lähtökohta on yksinkertainen, voit kannustaa esimerkiksi yrityksen asiantuntijoita kertomaan omasta työstään.
Se voi tarkoittaa esimerkiksi:
- ajatuksia omalta toimialalta
- kokemuksia projekteista
- havaintoja asiakastyöstä
- näkemyksiä alan muutoksista
Sisällön ei tarvitse olla täydellistä! Tärkeintä on, että se on aitoa ja liittyy omaan työhön. Jo pieni aktiivisuus voi kasvattaa yrityksen näkyvyyttä yllättävän paljon.
Kannattaako yrityksen panostaa LinkedIn markkinointiin
Monelle yritykselle vastaus on kyllä, varsinkin jos halutaan rakentaa työnantajamielikuvaa tai tunnettuutta.
LinkedIn tarjoaa mahdollisuuden rakentaa näkyvyyttä pitkäjänteisesti. Kun asiantuntijat jakavat ajatuksiaan säännöllisesti, yrityksen osaaminen tulee esiin luontevasti.
Samalla syntyy luottamusta. Tutustu esimerkiksi Taigan Piian LinkedIn-tiliin, ja näe millaista sisältöä kanavalle voi käytännössä luoda.
Kun ihmiset oppivat tuntemaan yrityksen ajattelun ja osaamisen jo ennen ensimmäistä yhteydenottoa, keskustelut asiakkaiden kanssa muuttuvat usein helpommiksi. LinkedIn ei siis ole enää vain puhtaasti rekrytointikanava. Se on paikka, jossa yrityksen osaaminen, kulttuuri ja ajattelu tulevat näkyväksi ihmisten kautta.
Haluatko parantaa yrityksesi näkyvyyttä LinkedInissä?
Moni yritys julkaisee LinkedInissä säännöllisesti, mutta silti näkyvyys jää pieneksi. Usein kyse ei ole kanavasta vaan siitä, miten brändi ja viesti erottuvat kilpailijoista.
Kun brändi on selkeä ja asiantuntijat näkyvät omalla äänellään, LinkedIn alkaa toimia aivan eri tavalla. Yrityksen osaaminen tulee esiin luontevasti ja keskustelut asiakkaiden kanssa käynnistyvät helpommin.
Teemme Taigalla yrityksille ilmaisia brändianalyysejä, joissa käymme läpi esimerkiksi:
- miltä yrityksenne brändi näyttää asiakkaan näkökulmasta
- erottuuko yrityksenne kilpailijoista
- miten LinkedIniä kannattaisi hyödyntää markkinoinnissa
Saat analyysistä selkeän näkymän nykytilanteeseen ja ajatuksia siihen, miten näkyvyyttä voi kasvattaa.
